
Palvelevan johtajuuden evoluutio – miksi juuri nyt?
Johtaminen heijastaa aina aikaansa. Teollisen ajan hierarkkiset ja kontrolliin perustuvat mallit eivät enää vastaa nykypäivän organisaatioiden tarpeisiin. Asiantuntijatyö, itseohjautuvuus ja verkostomainen yhteistyö edellyttävät uudenlaista johtamista. Palveleva johtajuus on kehittynyt vastauksena tähän muutokseen. Johtajan tai esihenkilön tehtävänä ei ole ensisijaisesti ohjata ylhäältä käsin, vaan mahdollistaa onnistuminen, tukea oppimista ja rakentaa luottamusta. Painopiste siirtyy johtajan asemasta siihen, miten johtaja tai esihenkilö huomioi ihmisiä, yhteistä tarkoitusta ja organisaation perustehtävää. Tällöin johtaminen ei heikennä tavoitteellisuutta, vaan vahvistaa sitä: kun ihmiset kokevat luottamusta, merkityksellisyyttä ja saavat selkeän suunnan, he sitoutuvat, kantavat vastuuta ja rakentavat yhdessä kestävää tuloksellisuutta.
2020- luvun työelämässä johtajan tehtävänä on yhä enemmän mahdollistaa onnistuminen, vahvistaa osaamista ja luoda selkeä suunta, jossa ihmiset voivat ottaa vastuuta työstään.
Palveleva johtajuus 2.0
Palveleva johtajuus 2.0 on Headactiven kehittämä viitekehys, joka yhdistää tutkimustiedon, käytännön johtamistyön sekä johtamista tukevat organisaation rakenteet. Sen ytimessä ovat ihmiskeskeisyys, tavoitteellisuus ja vastuullinen vallankäyttö: inhimillisyys ja tuloksellisuus eivät ole vastakohtia, vaan vahvistavat toisiaan. Headactiven valmennukset auttavat muuttamaan nämä periaatteet yhteiseksi kieleksi ja arjessa näkyviksi toimintatavoiksi.
Mitä palveleva johtajuus on ja mitä se ei ole?
Palveleva johtajuus on alkujaan johtamisfilosofia, jossa johtajan tehtävänä on luoda ihmisille edellytykset onnistua, kehittyä ja ottaa vastuuta. Johtaminen ei perustu ensisijaisesti asemaan tai kontrolliin, vaan luottamukseen, vuorovaikutukseen, yhteiseen suuntaan ja vastuulliseen vallankäyttöön. Palveleva johtaja kuuntelee ihmisiä ja arvostaa heidän osaamistaan. Samalla hän näyttää suuntaa, asettaa odotuksia, tekee päätöksiä ja puuttuu tarvittaessa vaikeisiin asioihin.
Mitä palveleva johtajuus 2.0 tarkoittaa käytännössä?
Palveleva johtaminen näkyy päivittäisissä kohtaamisissa, päätöksissä ja toimintatavoissa. Se ei ole yksittäinen johtamistekniikka, vaan johdonmukainen tapa johtaa ihmisiä ja käyttää valtaa.
Palvelevan johtamisen laatu ratkaistaan lopulta arjessa: siinä, miten ihminen kohdataan, mitä häneltä odotetaan ja millaiset mahdollisuudet hänelle annetaan onnistua.
Palvelevan johtajuuden neljä ydinkäytäntöä
Headactiven mallissa palveleva johtajuus 2.0 ytimeen on valittu neljä tutkimustietoa ja käytännön johtamistyötä yhdistävää käytäntöä: voimaannuttaminen, yksilöllisen kehittymisen tukeminen, vastuuttaminen ja yhteisöllisyyden rakentaminen. Ne vahvistavat ihmisten mahdollisuuksia käyttää osaamistaan, kasvaa ja kantaa vastuuta sekä rakentavat yhteistyötä, joka tukee yhteisten tavoitteiden saavuttamista. Headactiven valmennuksissa nämä neljä käytäntöä yhdistetään organisaation omiin johtamistilanteisiin, tavoitteisiin ja toimintatapoihin.
Voimaannuttaminen
Vastuuttaminen
Yksilön kehittäminen
Yhteisöllisyyden rakentaminen
Mitä palveleva johtajuus edellyttää?
Palveleva johtajuus ei synny pelkästään hyvistä aikomuksista. Se edellyttää sekä johtajan valmiuksia että niitä tukevia organisaation rakenteita ja toimintatapoja. Palveleva johtaminen vaatii sekä inhimillisyyttä että rohkeutta.
Johtajalta ja esihenkilöltä
Palveleva johtajuus edellyttää itsetuntemusta, kuuntelemisen taitoa ja halua auttaa muita onnistumaan. Johtajan on tunnistettava oma vaikutuksensa muihin ja tarkasteltava sitä, miten hän käyttää valtaansa.
Samalla hänen on kyettävä asettamaan tavoitteita, antamaan palautetta, tekemään vaikeita päätöksiä ja kantamaan johtajan rooliin kuuluva vastuu. Palveleva johtaminen vaatii sekä inhimillisyyttä että rohkeutta.
Organisaatiolta
Hyvä johtaja ei yksin riitä, jos organisaation järjestelmät eivät tue hänen toimintaansa. Palveleva johtaminen tarvitsee selkeät roolit, vastuut ja valtuudet sekä avoimen tiedonkulun ja tarkoituksenmukaisen päätöksenteon.
Organisaation käytäntöjen tulee mahdollistaa osallistuminen, oppiminen, palautteen antaminen ja vastuunkanto. Myös palkitsemisen, tavoitteiden ja johtamisrakenteiden on tuettava yhteisesti määriteltyjä johtamisen periaatteita.
Palveleva johtajuus vahvistuu, kun johtajien toiminta ja organisaation rakenteet ohjaavat samaan suuntaan.
Mitä palvelevalla johtajuudella voidaan saavuttaa?
Palveleva johtajuus auttaa yhdistämään ihmisten hyvinvoinnin ja tavoitteellisen toiminnan. Sen vaikutukset rakentuvat erityisesti luottamuksen, vastuunoton, kehittymisen ja toimivan yhteistyön kautta.
Tutkimusten perusteella palveleva johtajuus voi vahvistaa:
Palveleva johtajuus auttaa yhdistämään ihmisten hyvinvoinnin ja tavoitteellisen toiminnan. Sen vaikutukset rakentuvat erityisesti luottamuksen, vastuunoton, kehittymisen ja toimivan yhteistyön kautta (Eva et al., 2019; Kaltiainen & Hakanen, 2022; Lee et al., 2020).
Suomalaisessa pitkittäistutkimuksessa palvelevan johtajuuden lisääntyminen oli yhteydessä työn imun vahvistumiseen ja työuupumuksen vähenemiseen. Työn imun kasvu puolestaan yhdistyi parempaan tehtäväsuoriutumiseen ja muutoksiin sopeutumiseen (Kaltiainen & Hakanen, 2022).
Tutkimuksissa palveleva johtajuus on yhdistetty muun muassa myönteisiin työasenteisiin, sitoutumiseen, oma-aloitteiseen käyttäytymiseen ja suoriutumiseen (Eva et al., 2019; Lee et al., 2020). Luottamus ja psykologinen turvallisuus ovat tunnistettu keskeisiksi vaikutusmekanismeiksi (Schaubroeck et al., 2011; Wang et al., 2022). Palveleva johtajuus voi myös edistää palvelevaa kulttuuria, yhteistyötä, luovuutta sekä yksilö- ja yksikkötason tuloksellisuutta (Liden et al., 2014; Wang et al., 2022).
Palveleva johtajuus muuttuu teoiksi valmennuksen avulla
Palvelevan johtajuuden ymmärtäminen on tärkeä alku, mutta todellinen muutos syntyy vasta arjen toiminnassa. Headactiven valmennuksissa periaatteet yhdistetään osallistujien omiin johtamistilanteisiin, organisaation tavoitteisiin ja käytännön toimintatapoihin. Valmennuksen avulla voidaan rakentaa:
Valmennus voidaan toteuttaa puheenvuorona, esihenkilövalmennuksena tai organisaatiokohtaisena kehittämisprosessina. Kokonaisuus suunnitellaan organisaation tilanteen ja tavoitteiden perusteella.
Tutkimustietoa ja käytännön johtamiskokemusta
Headactiven valmennuksista vastaa työ- ja organisaatiopsykologi, valmentaja ja tietokirjailija Kari Matilainen. Hänen työssään yhdistyvät psykologinen tutkimustieto, kansainvälinen johtamiskokemus ja käytännön organisaatiokehittäminen.
Kirja valmennuksen tukena
Kari Matilaisen kirjoittama Palveleva johtajuus – teoriasta käytäntöön antaa johtajille, esihenkilöille ja työyhteisöille yhteisen kielen ja viitekehyksen palvelevan johtamisen kehittämiseen. Kirjaa voidaan käyttää valmennusten oppimateriaalina ja organisaation yhteisten toimintatapojen rakentamisen tukena.
Millaisen muutoksen haluatte nähdä johtamisen arjessa?
Palveleva johtajuus ei ole valmis malli, joka siirretään sellaisenaan organisaatiosta toiseen. Sen käytännöt rakennetaan aina suhteessa organisaation perustehtävään, tavoitteisiin, ihmisiin ja toimintaympäristöön.
Keskustellaan organisaationne tilanteesta ja siitä, millainen puheenvuoro, valmennus tai kehittämisprosessi tukisi tavoitteitanne parhaiten.